perjantai 30. toukokuuta 2014

Koiralenkkeilyä

Meidän ihana, ruskea labradoriuros Luca, 4,5 v, "pakottaa" lenkkeilemään päivittäin, mikä on todella hyvä. Jonain päivinä käyn kerran sen kanssa lenkillä, parhaina kolme. Joskus tosin on ollut sellaisiakin päiviä, etten ole käynyt Lucan kanssa lainkaan ulkona muiden kiireiden ja menojen takia, ja kun päivittäiseen ulkoiluun on tottunut, niin sen huomaa kropassa/päässä ettei ole päässyt ulos kunnolla, onneksi näitä päiviä on harvemmin.

Luca itse pääsee lenkille joka päivä kolme kertaa, ulkoilutusvuoroja jaetaan perheen kaksijalkaisten kanssa. Välillä mennään kaikki yhdessä, välillä kukin yksin. Itsekseni kun menen, niin ehdin miettiä asioita, laittaa päänsisäiset asiat järjestykseen ja suunnitella tulevia. Mukavia ovat myös lenkit teini-ikäisen tyttäremme ja Lucan kanssa; silloin ehtii jutella kaikista asioista ilman häiriötekijöitä.


Välillä pysähdytään syömään heinää, nuuskimaan tyttökoirien jättämiä tuoksuja ja leikkimään muiden koirien kanssa, joten nämä kävelylenkit ovat intervallityyppisiä. Luca on kyllä nopea ja reipas kävelemään, joten hien saa pintaan hyvin.


Meillä on muutama vakiolenkki mitä mennään. Lenkkireitti valikoituu myös vähän sen mukaan kuinka paljon esim aamulla on aikaa lenkkeilyyn. Iltaisin ja viikonloppuisin mennään pidempiä reittejä. Tosin helteillä lenkit Lucan kanssa jäävät puoleen tuntiin ja silloinkin käydään vähintään kahlaamassa meressä tai jopa uimassa.


Eilen päivällä lenkillä oli huumava tuoksu kun puut, pensaat ja kukat tuoksuivat. Kostea, tihkuinen sade kosteutti varmasti myös ihoa.



Tässä muutama otos eiliseltä lenkiltä. Kaunis vihreä luonto antaa parastaan juuri nyt. Nautitaan siitä!

torstai 29. toukokuuta 2014

Tästä se alkaa - Kympin Tavoitteen saavuttaminen

Montakohan kertaa olen aloittanut uuden elämän joka maanantai? Kuinka monesti olen vakaasti päättänyt aloittaa elämäntaparemontin? Laihdutuskuurin? Paremman elämän kaikin puolin? Tavoitteena sekä henkinen että fyysinen hyvinvointi. Varmasti yhtä monesti kuin moni muukin ikäiseni nainen. Olen myös joskus yrittänyt aloittaa kaiken tämän perjantaina - yhtä huonoin tuloksin. :) 

Viimeisenä oljenkortena ajattelin, että jos tästä tekisi julkista, onnistumisprosentti voisi olla parempi! Se jää nähtäväksi seuravaan vuoden aikana. Tämä on selkeästi siirtymistä pois omalta mukavuusalueelta, suorastaan siirtyminen epämukavuusalueelle. Aion haastaa itseni kovemmin nyt kuin koskaan, uskon että selviämisestä tulee voittajan olo.

Kympin tavoite viittaa pariinkin asettamaani tavoitteeseen. Niistä lisää myöhemmin!

Kirjoittelen tänne siis liikunnasta, ruoasta, henkisestä hyvinvoinnista, elämän nautinnoista, stressin hallinnasta - reilun nelikymppisen naisen näkökulmasta perustuen omiin kokemuksiin, tuntemuksiin ja oivalluksiin ilman mitään tieteellistä tai ammatillista pohjaa.

Free your mind and your ass will follow!