Syksyn ensimmäinen juoksulenkki juostu! Tai itseasiassa sitten viime kevään ensimmäinen juoksulenkki. Matka oli noin 5 km ja aikaa meni noin 50 min. Kävelin alkumatkasta jonkin verran, että sain lämpöä kroppaan. Kesken matkan oli myös käveltävä, kun oikean jalan säärtä alkoi pakottamaan tosi paljon. Tein sitten säären venytystä ja jatkoin juoksemista. Juoksin hiekkatiellä, ulkoilutie, mutta huomasin että, nurmikolla oli säären takia pehmeämpi juosta eli aina kun oli mahdollista juosta nurmella, tein niin. Rankkaa oli, mutta hyvä fiilis lenkin jälkeen. Nyt on vaan jatkettava juoksulenkkejä kerran viikossa! Ja lenkin jälkeen pulahdus mereen, vesi +17, virkisti ihanasti ja nukuin kuin tukki.
Reilun nelikymppisen naisen ajatuksia, oivalluksia ja kokemuksia liikunnasta, terveellisestä ruoasta, henkisestä hyvästäolosta.
perjantai 29. elokuuta 2014
keskiviikko 27. elokuuta 2014
Aamu-uinnit meressä
Harrastan aamu-uinteja meressä niin pitkälle syksyyn kuin hyvältä tuntuu ja tarkenee, ja haaveissa olisi myös jatkaa tänä talvena avannossa, jos saisin kaverin siihen. Yleensä käyn aamu-uinnilla koiralenkin jälkeen, silloin on sopiva hiki ja lämpö päällä, jotta tarkenee pulahtaa viilenevään mereen.
Rauhoittaa päivän alun mukavasti!
maanantai 25. elokuuta 2014
Viikon 34 liikunnat
Maanantai: 45 iltalenkki koiran kanssa reipasta vauhtia sateen raikastamassa säässä
Tiistai: 45 aamulenkki koiran kanssa reipasta vauhtia auringonpaisteessa ja salitreeni 50 min sekä iltalenkki koiran kanssa 50 min ja siihen päälle vielä 10 minuuttia venyttelyä
Keskiviikko: aamulenkki koiran kanssa 45 min ja päivälenkki 25 min koiran kanssa kaatosateessa
Torstai: 45 min aamun koiralenkki, nopea pulahdus mereen (+18) - kesäteatterissa illalla
Perjantai: 40 min koiralenkki, bobybalance aamulla - lähtö Tukholmaan illalla
Lauantai: Tukholmassa kaupunkikävelyä koko päivän noin 5 tuntia
Sunnuntai: 45 min koiralenkki illalla
Eihän ihan sellainen liikuntaviikko mitä haluaisin!

torstai 21. elokuuta 2014
tiistai 19. elokuuta 2014
Kahvakuulailua
Oma kahvakuula on kiva, kun sen voi ottaa helposti mukaan vaikka minne. Minulla on 8 kilon kuula kotona. Salilla käytän joissakin liikkeissä myös 10 tai 12 kilon kuulaa.
Kesällä mökillä oli kiva tehdä kahvakuulatreeniä terassilla (varjossa). Kotona sillä on hyvä treenata silloin kun ei ehdi salille tai jumpppaan tai muuten liikkumaan. Puolessa tunnissa saa jo hyvän hien päälle ja tehtyä isoimmat lihasryhmät läpi. Olen käynyt ohjatuilla kahvakuulatunneilla aikoinaan, joten liikkeet ovat sieltä opittuja. Ohjeita toki löytyy netistäkin, mutta itse koin että ohjatusti sain hyvän tuntuman perusliikkeisiin.
maanantai 18. elokuuta 2014
Viikon liikunnat (viikko 33)
Viime viikon (33) liikunnat listattuna tässä.
maanantai: koiralenkki (40 min) ja bodybalance (45 min)
tiistai: koiralenkki aamulla (35 min) ja pikainen aamu-uinti meressä, pyöräilyä 1 h 40 min + pikainen ilta-uinti meressä fillaroinin jälkeen
keskiviikko: kuntosali (40 min) ja kaksi koiralenkkiä (30 min ja 50 min)
torstai: 2 koiralenkkiä (35 min ja 45 min)
perjantai: koiralenkki aamulla (40 min) ja pikainen aamu-uinti meressä, sisäpyöräily (30 min) ja bodypump (30 min)
lauantai: 20 min karting-autoilla ajoa (käsivarsissa tuntuu, että rattia on käännetty on tosissaan ja hikihän siinä hommassa tuli)
sunnuntai: koiralenkki 50 min

perjantai 15. elokuuta 2014
Polar Loop - aktiivisuusranneke
Kevään lopusta saakkka minulla on ollut käytössä Polarin Loop aktiivisuusranneke. Ranneke opastaa pysymään aktiivisena koko päivän. Se näyttää päivittäisen aktiivisuuden, kalorit ja askelten määrän sekä kellonajan. Ranneke on tyylikkään näköinen eli sitä voi käyttää hyvin töissäkin asun kuin asun kanssa. Ranneke kehuu teksteillä käyttäjää kun on saavuttanut 10 000 askeleen määrän päivässä ja toivottaa hyvää huomenta! :)
Itse tykkään seurata päivän askelmääriä ja siinä onkin tullut havaittua uusia mielenkiintoisia asioita. 10 000 askeleen saavuttamiseen tarvitsen työpäivänä, joka on paljon pelkkää istumista, pari koiralenkkiä tai muuta lenkkiä tai juoksumatolla juoksua kuntosalilla. Onneksi ranneke myös huomioi muun aktiivisuuden, esim pyöräilyn tai minkä tahansa liikunnan missä ei tule askeleita, myös uidessa (ranneke on vesitiivis). Alla oleva kuva näyttää, että päivän aktiivisuustaso on täynnä.
Ennen käyttöä pitää rekisteröityä käyttäjäksi ja syöttää omat tiedot: ikä, pituus, paino yms., mikä oli mielestäni helppo tehdä. Akku kestää noin kolme päivää ja samalla kun lataan rannekkeen tiedot siirtyvät tietokoneelle Loopin sivuille ja siellä voi seurata omaa aktiviisuutta päivä, viikko ja kuukausitasolla. Kiva lisä ja tsemppari liikuntatavoitteessa pysymisessä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)