Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. maaliskuuta 2015

Viherjuoma


Vihersmoothiet ovat nyt kovin suosittuja! Ja minäkin niitä olen tehnyt.

Tässä pari suosikkia:


  • lehtikaalia, lehtiselleriä, vihreitä tuoreita yrttejä,kurkkua, kookosmaitoa



  • avokadoa, vihreää salaattia, vihreitä tuoreita yrttejä, mantelimaitoa


Jos haluan vähän makeutta joukkoon, lisään vähän hunajaa tai palaan banaania. Ja rohkeasti kokeilen myös tyylillä "mitä kaapissa sattuu olemaan"!


perjantai 23. tammikuuta 2015

Ruokavalio


Olen nyt noudattanut tammikuun alusta asti sokeritonta, vehnätöntä (ja gluteiinitonta) sekä maidotonta ruokavaliota. Toki muutamia lipsahduksia tahattomasti tai tarkoituksella on tullut, mutta kun niistä ei tule mitään sen vakavampaa vaivaa, niin en ole ottanut siitä mitään stressiä. Olo on vatsassa ollut huomattavasti parempi ja pääkin tuntuu selkeämmältä, ei väsytä iltapäivisin, olo on energisempi kaikenkaikkiaan. Olen myös tutustunut soija- ja kaurapohjaisiin tuotteisiin, kuten myös manteli- ja kookosjuomiin, joita olen käyttänyt smootheissa ja puuron kanssa. Taidan jatkaa näin tästä eteenpäinkin, kun tuntuu sopivan minulle! Itse kokeilemalla sen parhaiten tietää mikä sopii omalle kropalle.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Hyvä viikko takana


Hyvä viikko takana! Olen käynyt kaksi kertaa kuntosalilla, kerran body pumpissa ja lähdössä ihan pian body balanceen, sunnuntai-illan vakkari.

Myös ruokien puolesta viikko on ollut oikein onnistunut. Sokeriton viikko sujunut hyvin, vain pari palaa tummaa suklaata. Terveellisiä smoothieta aamuisin, myös ensimmäinen itse tehty vihersmoothie. Laitan ohjeen myöhemmin.


Teetä tulee nauttia näillä kylmillä ilmoilla aika paljon, nyt olen nauttinut lämmittävästä chili-appelsiiniteestä ihanan appelsiini-kanelihunajan kanssa. Nautin teen aina kauniista mukista, se lisää nautintoa, kuten kaikki muukin esteettisyys.


Ja jotenkin tuntuu että pahin kiristys vyötäröllä on helpottanut joulumässäilyn jälkeen! Vaa'assa en ole vielä käynyt, mennään vielä hetki näillä eväillä ja liikkunoilla eteenpäin. Ja nyt on päässyt jo lumitöihinkin, hyvää hyötyliikuntaa sekin.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Vähäsokerinen tammikuu -haaste


Päätin osallistua ja kokeilla vähäsokerista tammikuuta, josta siis kampanja/tapahtuma Facebookissa.

Jo viidennen kerran Vähäsokerinen Tammikuu haastaa tipattoman ja muut kilpailevat tervehenkisyyttä huokuvat uuden vuoden tempaukset. Osallistumisella saattaa olla sekä mieltä kirkastavia että vartaloa solakoittavia vaikutuksia. Teematammikuu on otollista aikaa tarkastella omia ravintotottumuksiaan, ja pyrkiä löytämään edes yksi - pienikin - muutos, joka vie kohti laadukkaampaa ruokavaliota. Teeman mukaisen tammikuun viettoon on suotavaa haastaa myös työkaverit, perheenjäsenet, ystävät, sukulaiset ja tutut.

Jo lentomatkalla takaisin kotiintullessa lomalta kieltäydyin sokerista ottamalla erilaisten keinotekoisten "tuoremehujen" sijaan lentokoneessa ihan tavallista vettä, vaikka monesti ennen olen ottanut tai lähes aina ottanut mehua, koska siitä saa "energiaa" ja sitä on tankattava, kun ei voi koskaan tietää milloin saa seuraavan kerran juomaa tai ruokaa. On sen verran kokemusta lentomatkailusta ja siihen liittyvistä viivästyksistä, että on tavallaan tullut pakkomielle syödä ja juoda koneessa kaikki mitä siellä on tarjolla, vaikka ei juuri silloin olisikaan nälkä tai edes tekisi mieli. Ja kotiin päästyämme 15 tunnin matkustamisen jälkeen oli nälkä ja väsymys kova, mutta ennen kuin saimme ruokaa pöytään koira oli haettava hoidosta, käytävä myös täyttämässä jääkaappi ja vielä lenkittämässäkin koiran. NÄLKÄ! Ja mitä näenkään pöydillä olohuoneessa: suklaata eri muodoissa! Kuinka olisikaan ollut helppoa ottaa muutama tai varmasti aika montakin konvehtia siinä tilassa, mutta en ottanut kun mietin hetken asiaa ja olotilaani sen jälkeen. Sen sijaan nappasin suklaiden vieressä olevasta kulhosta kourallisen pähkinöitä ja kuivattuja karpaloita, jotta jaksoin käydä vielä pikaisesti saunassa ja valmistaa ruokaa. Olin sillä hetkellä oikein tyytyväinen itseeni. 

Tarkoitukseni on siis välttää kaikkea näkyvää sokeria ja tehdä sokerittomia tai vähäsokerisia valintoja ravinnon suhteen sekä välttää elintarvikkeita, joissa on lisättyä sokeria. Ja sitä on yllättävän monissa tuotteissa, kun vähän viitsii lukea tuoteselosteita.

Sokeritonta tammikuutta ja siitäkin eteenpäin! 



sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Uusi vuosi ja samat haasteet


Niin se loppuvuosi 2014 meni enemmän muissa merkeissä kuin kuntoilun ja oman fyysisen hyvinvoinnin edistämiseen. Henkistä hyvinvointia tuli hoidettua sitäkin enemmän, tapaamalla joulunalla ystäviä ja sukulaisia. Sekin toki tärkeää! Nyt vaan uudella puhdilla ja tarmolla kohti kevättä ja valoisia päiviä. Myös vuodenvaihteen loma auringon valossa ja lämmössä antoi energiaa ja tarmoa ja nollasi ajatuksia. Tekee vaan hyvää olla möllöttää aurinkotuolissa ilman huolia ja aikatauluja, nauttia kauniista maisemista ja lukea hyvää kirjaa ja naistenlehtiä, ilman että mielessä pyörii tekemättömät kotityöt ja jumppaan lähtö.

Tämä ensimmäinen aamu lomalta paluun jälkeen tuntui ihanalta 10 tunnin yöunien jälkeen. Mikä viereys ja energia! Laitoin kynttilät palamaan vielä hämärässä aamussa, taustalle soimaan "Awakening Morning Music" - rauhallista klassista musiikkia, aamiaispöytään ihanaa Mercedes Chocolaterien teetä (saa käsittääkseni vain Ahvenanmaalta Eckerön post- och Tullhusin myymälästä), teen makuna: Roobois Hot Chocolate smaksatt med kakao och kryddor, smoothie, joka tehty Cantaloupemelonista, banaanista ja avokadosta, lisäksi tilkka sitruunamehua ja muutama manteli sekä nesteeksi GoGreenin makeuttamatonta kookosjuomaa, lisäksi vielä pöytään banaani- ja melonipaloja, (kuinka paljon helpommin koko perhe syö hedelmiä, kun ne on valmiiksi pilkottuja, sen huomasin myös hotelliaamiaisella), kurkkua, tomaattia ja salaatinlehtiä ja ruisleipää. 

Päivä alkaa valkenemaan ja kohta koiran kanssa pitkälle lenkille, kun sääkin vaikuttaa ihan kivalta, pikkupakkanen ja maa valkoisena.

Tästä vaan hyvällä fiiliksellä eteenpäin ja tavoiteet mielessä!


torstai 13. marraskuuta 2014

Smoothiet


Aamiaisella smoothiet hellivät vatsaa ja pitävät nälän loitolla lounaaseen saakka! Ylimmäinen smoothie koostuu luonnonjogurtista, banaanista ja puolukasta. Joskus käytän makeustusaineena hunajaa, mutta kun laitan aina banaania smoothieen, niin mielestäni muuta makeuttajaa ei tarvita. Punaiset viinimarjat tahtovat jäädä pakastimeen, mutta smoothiin nekin on hyvä kirpeän maun antaja.


Tässä on myös pohjana luonnonjogurttia, makuaineina banaania, kiwihedelmää ja vadelmia, sekä pellavaruohetta.


Tässä luonnonjogurtin ja banaanin lisäksi vadelmaa ja kauraleseitä.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Suklaaherkku




Raw Chocolate Mulberries taltuttaa pahimman suklaanhimon, mikä näin syksyllä pimeään aikaan aika usein vaivaa!

perjantai 24. lokakuuta 2014

Välipaloja tai kevyitä aterioita


Kaaliraaste, jossa mukana vähän porkkanaa, sipulia ja siemeniä sekä oliiviöljyä.



Gluteiinitonta näkkileipää, avokadotahnaa ja tomaattia sekä kurkkua.



Munakas, jossa päällä avokadoa, kylmä- tai lämminsavulohta, kevätsipulia.


Mustaherukkasmoothie ja täysjyväleivät, jossa täytteenä mm kanaa ja pieni vihersalaatti.


keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Herkkuhetkiin


Ihania Goji ja Acai-marjoja päällystettynä tummalla suklaalla! Eli siis Superterveellistä herkkua, kun tekee mieli makeaa. Toistaiseksi olen löytänyt näitä vain laivoilta, mutta ehkäpä niitä saa jostain terveysalanliikkeistäkin. Niin kauan kun pussi pysyy kiinni, ei ole ongelmaa, mutta kun sen avaa, niin kummasti alkaa käsi käymään pussilla. Asia mihin pitää saada ryhtiä tai sitten olla ostamatta kokonaan. Nam!

perjantai 12. syyskuuta 2014

Aamupuurot


Pitkästä aikaa olen taas löytänyt puurot aamuihin! Vaihtelu virkistää pitkän munakas- ja luonnonjogurttilinjan jälkeen.

Teen puuron gluteiinittomista annospusseista lisäämällä vain kuuman veden. Päälle laitan raejuustoa ja jotain hedelmää tai hedelmäsosetta, esim apriikoosi- tai omenasosetta. (joita siis olen tehnyt pakastimeen ilman lisättyä sokeria)


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Punaisesta energiaa

 

Kesällä pääsee nauttimaan kunnolla väri-iloittelusta hedelmien ja marjojen kera. Tässä muutama ihana aamiainen tai välipala mitä tykkään syödä.

Rahkaa, mansikoita, viinirypäleitä ja pähkinöitä ensimmäisessä kuvassa.


Tuoreita, makeita kirsikoita.


Savulohta, mansikoita, tuorekurkkua ja nokare katkaravunmakuista tuorejuustoa.


Luonnonjogurttia, mansikoita ja tuoretta minttua.


 Gluteiinitonta kaurapuuroa, mansikoita ja tuoretta minttua.


Vesimelonia ja minttua.

Nautitaan väreistä ja tuoreudesta!

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Aamiaismunakkaita

Munakkaat on tällä hetkellä minun aamiaissuosikkeja! Helppoja ja nopeita tehdä, ja niihin voi laittaa kaikkea mitä kaapista löytyy ja siten myös hyödyntää edellisen päivän ruokia.


Tähän avomunakkaseen laitoin uunilohen rippeet edelliseltä illalta, päälle tuoretta ruohosipulia ja kevätsipulin varsia silputtuna. 


Tässä umpimunakas tai taitettu munakas, jossa täytteenä kevätsipulinvarsia ja vähän juustoa. Lisäksi pilkoin salaatin tomaatista ja uusista kesäporkkanoista.

  
Tässäpä taas munakas, johon viipaloin herkkusieniä ja näin kesällä tietenkin aina tuoretta ruohosipulia ja/tai kevätsipulin varsia.


Jäi edellisen illan grillauksesta vihreää parsaa, lisäsin ne kokonaisina munakkaan päälle vähän ennen kuin se oli hyytynyt kokonaan. Sekä pikkuisen juustoa! Nam, gourmetmunakas.


Näistä vihreistä tein täytteen vihermunakkaaseen eli kesäkurpitsaa, tuoretta kevätsipulia ja ruohosipulia!

Mielikuvitus on vain rajana, kun miettii täytteitä aamiaismunakkaaseen.
 
 Ihania kesäaamuja kaikille!

torstai 29. toukokuuta 2014

Tästä se alkaa - Kympin Tavoitteen saavuttaminen

Montakohan kertaa olen aloittanut uuden elämän joka maanantai? Kuinka monesti olen vakaasti päättänyt aloittaa elämäntaparemontin? Laihdutuskuurin? Paremman elämän kaikin puolin? Tavoitteena sekä henkinen että fyysinen hyvinvointi. Varmasti yhtä monesti kuin moni muukin ikäiseni nainen. Olen myös joskus yrittänyt aloittaa kaiken tämän perjantaina - yhtä huonoin tuloksin. :) 

Viimeisenä oljenkortena ajattelin, että jos tästä tekisi julkista, onnistumisprosentti voisi olla parempi! Se jää nähtäväksi seuravaan vuoden aikana. Tämä on selkeästi siirtymistä pois omalta mukavuusalueelta, suorastaan siirtyminen epämukavuusalueelle. Aion haastaa itseni kovemmin nyt kuin koskaan, uskon että selviämisestä tulee voittajan olo.

Kympin tavoite viittaa pariinkin asettamaani tavoitteeseen. Niistä lisää myöhemmin!

Kirjoittelen tänne siis liikunnasta, ruoasta, henkisestä hyvinvoinnista, elämän nautinnoista, stressin hallinnasta - reilun nelikymppisen naisen näkökulmasta perustuen omiin kokemuksiin, tuntemuksiin ja oivalluksiin ilman mitään tieteellistä tai ammatillista pohjaa.

Free your mind and your ass will follow!